Viikonloppuretkellä sudenpennut saivat itse kokkailla itselleen trangialla soijabolognesea. Soijabolognesen kaikki aineisosat säilyvät ilman jääkaappia ja ovat kuvina kevyitä, joten tämä on oiva ruoka myös esimerkiksi pidemmälle vaellukselle.
Vegeretki muonittaa, osa 4: tahnat
Viimeiseen buffettireseptisettiin säästimme parhaat: ihanat tahnat, jotka toimivat niin leivän päällä kuin salaatin tai lämpimän ruoan kyljessäkin. Tahnat ovat todella helppoja valmistaa ja ne voi tehdä etukäteen odottamaan.
Vegeretki muonittaa, osa 3: uunijuurekset
Kun suunnittelimme seminaarin lauantai-iltaan buffetin, valitsimme lämpimäksi ruoaksi erilaiset uunijuurekset sekä kasvispihvit.
Vegeretki muonittaa, osa 2: salaatit
PäPan lippukuntaseminaarin teemana oli Ruotsi, joten meiltä muonittajilta pyydettiin lauantain päivälliseksi ruotsinlaiva-buffettia. Koska ideana oli esitellä Vegeretkeä, skippasimme kalat ja prinssinakit ja suunnittelimme tilalle 10 ruokalajin kasvisbuffetin.
Vegeretki muonittaa, osa 1: keitot
Koska haluamme levittää hyvän retkiruoan sanomaa, päätimme lähteä Koukkaaja-porukalla muonittamaan Pääkaupunkiseudun Partiolaisten lippukuntaseminaaria. Osallistujia oli yli 140, joten hommaa piisasi meidän viiden hengen tiimille.
Kurpitsatagine
Kävitkö jo kurkkaamassa Vegeretki2017 haasteen? Tässä oiva satokauden resepti, jolla voi aloitella haastetta.
Tortillat paputäytteellä
Johtajisto saapui kämpälle perjantaina valmistelemaan seuraavana päivänä alkavaa sudenpenturetkeä. Masut täytettiin maittavilla tortilloilla, joiden paputäyte oli todella helppo valmistaa. Tuore salaatti, tomaatti ja kurkku raikasti tortilloja. Tätä reseptiä voi tuunata vielä lisäämällä tortillan sisään esimerkiksi crème fraîchea ja juustoraastetta.
Linssikeitto
Tätä edullista ja maittavaa soppaa nautiskeltiin sudenpentujen viikonloppuretkellä. Kämpän kaasuliesi sopi keiton porisuttamiseen hyvin, mutta keiton tekeminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, sillä vihannesten kypsymisessä menee tovi. Keiton koostumuksesta tuli aika muhennosmaista, joten keittoa oli helppo aterioida retkiolosuhteissa ilman suurempaa läikkymisvaaraa.
Papu-sieni-kvinoa
Kauniin lokakuisen päiväretken lounaaksi valmistui oma luottoruokani papu-kvinoa-hässäkkä, johon tällä kertaa lisättiin herkkusieniä. Tämä vegeretkiruoka on täyttävää ja sen herkullisuus piilee chilin, limetin ja korianterin täydellisessä yhdistelmässä.
Kikherne-pastasalaatti
Tätä herkkua nautittiin Koukkaajien syksyn aivoriihessä. Kikherne-pastasalaatti on helposti muokattavissa mieleiseksi vaihtamalla vihanneksia tai muita lisukkeita. Esimerkiksi kurkku ja persilja sopivat salaatin joukkoon. Pastasalaatti on nopea tehdä, jos käyttää käyttövalmiita kikherneitä. Tämän ruuan voi kätevästi tehdä vaikka etukäteen valmiiksi ja laittaa kylmään odottamaan ruokailuhetkeä.
Papunuudelisoppa
Kevytretkellä Liesjärven kansallispuistossa neljän hengen yksinkertainen ja nopea retkilounas syntyi vain neljästä raaka-aineesta. Ohjetta on helppo varioida oman maun mukaiseksi!
Linssimuhennos
Samoajavartion kämppäretkelle suunniteltiin ruokalista ajatuksella helppoa, herkullista ja halpaa. Lauantailounaan tuli lisäksi ravita ahkerat laituritalkoilijat. Linssimuhennos kypsyy muiden retkihommien lomassa ja partiokämpän kaasuliesi soveltui kokkailuun hyvin. Maustaminen mausteiden saatavuuden ja oman maun mukaan, ruuan tulisuutta on helppo säädellä.
Bataattihamppari
Syksyisen kajakkiretken yörastilla herkuteltiin kasvisburgereilla, joissa sämpylä korvataan paistetuilla bataattiviipaleilla. Bataattikiekkojen kypsentämiseen kannattaa varata hieman aikaa sekä useampi trangia. Kokeile erilaisia täytteitä. Esimerkiksi tofu toimii varmasti hyvin.
Tofuwokki
Syysregatan maaliintulon jälkeen tehtiin tuhti wokki, joka täytti nälkäiset tarpojanvatsat purjehduspäivän päätteeksi. Tuoreet kauden vihannekset tekevät ruoasta aavistuksen työläämmän mutta sitäkin maukkaamman – vihannesten lajeja ja määriä voi varioida fiiliksen mukaan.
Enchiladas-vuoka
Kun tulimme Koukkaajien syyskauden starttaavaan johtajien Aivoriiheen perjantai-iltana, halusimme helppoa ruokaa nopeasti. Tämä ruoka oli vaivaton, värikäs ja maistuva.
Miksi Vegeretki?
Meillä partiolippukunta Korven Koukkaajissa on aina panostettu hyvään ruokaan. 2000-luvusta lähtien kasvisruoan osuus retkillä, leireillä ja purjehduksilla syötävästä ruoasta on kasvanut tasaisesti.
