Miksi Vegeretki?

on

Meillä partiolippukunta Korven Koukkaajissa on aina panostettu hyvään ruokaan. 2000-luvusta lähtien kasvisruoan osuus retkillä, leireillä ja purjehduksilla syötävästä ruoasta on kasvanut tasaisesti.

Meidän kokemuksemme mukaan kasvisruoka sopii partioon ja muuhun retkeilyyn aivan loistavasti, ja jäsenemme sudenpennuista aikuisiin tykkäävät siitä. Moni muu kuitenkin sanoo, ettei yksinkertaisesti osaa tehdä maukasta ja ravitsevaa leirimättöä ilman lihaa. Siksi päätimme perustaa blogin parhaiden reseptivinkkien jakamiseksi muillekin!

Miksi Koukkaajissa on sitten päädytty syömään niin paljon vegeruokaa? Syitä on monia:

  • Säilyvyys. Kesäleirimme ja useimmat retkemme pidetään sähköttömässä saaressa, joten lihan säilyttäminen pienessä kylmäkuopassa on terveysriski. Vaihtoehtona on jatkuva vene- ja autoralli kauppaan 40 kilometrin päähän, mikä vie sekä aikaa että bensaa. Säilyvyys on haaste myös vaelluksilla ja muilla metsäretkillä.
  • Keveys. Moni kasviproteiininlähde on kuivaa ja kevyttä, lihassa veden paino täytyy kantaa mukana.
  • Hinta. Toki sekä kasvis- että liharuokaa voi tehdä niin kalliilla kuin halvallakin. Eläinperäisten tuotteiden hinta nousee kuitenkin nopeasti, jos haluaa painottaa kotimaisuutta ja eettisempiä tuotantotapoja.
  • Helppous. Kun kaikille on kasvisruokaa, ei tarvitse tehdä niin monta eri versiota eri ruokavalioiden noudattajille. Samaa ruokaa voivat syödä sekasyöjät, kasvissyöjät, muslimit, juutalaiset, hindut ja muut. Vain allergiat täytyy huomioida.
  • Terveellisyys. Välillä tietysti herkutellaan, mutta hyvänä lähtökohtana pidämme suomalaisia ravitsemussuosituksia. Niiden mukaan lihavalmisteita ja punaista lihaa pitäisi syödä korkeintaan 500 grammaa viikossa, ja kasvisruokavalio on sekasyöntiä terveellisempää.
  • Ekologisuus. Partiolaisen ihanteena on rakastaa luontoa ja suojella ympäristöä. Lihantuotannon ilmasto- (Ilmastomyönteinen ruoka) ja muut ympäristövaikutukset (Livestock’s long shadowenvironmental issues and options) ovat valtavat, ja ruokavalinnat (WWF lihaopas) ovat helpoimpia tapoja vaikuttaa omaan ympäristökuormaansa.
  • Skaalautuvuus. Ekologista lihaa, kuten riistaa, on harvemmin tarjolla markettien hyllyillä ja retkeilyn hinta nousee helposti liian korkeaksi tällä vaihtoehdolla. Kasvisruokaa on saatavilla aina pienempien porukoiden retkistä tuhansien ihmisten leireille.
  • Maku. Loppujen lopuksi tärkein syy: hyvä vegesafka on vaan niin hyvää.

Tässä blogissa julkaisemme testattuja ja hyväksi koettuja partiomuonitusreseptejä. Ruoat ovat edullisia ja ravitsevia sekä helposti valmistettavissa yleisistä raaka-aineista. Niiden tekeminen on mahdollista yksinkertaisilla välineillä retkiolosuhteissa. Silloin tällöin mukana on myös herkuttelua johtajahuoltoihin ja nopeita eväitä kokouksiin.

Advertisement