Kesän legipurjehduksella valmistui lounaaksi tämä maukas Pohjois-Afrikasta ja Lähi-Idästä vaikutteita saanut, kovassakin kelissä onnistuva pastaruoka. Perinteisestihän shakshukaa ei syödä pastan kanssa, mutta testasimme tällaista ruokaisampaa versiota.
Tekijä: Leo
Päiväretken parempi pikanuudeli
Marraskuisella päiväretkellä päätimme piristää trangialounasta pakastevihanneksilla, jotka ovat usein maukkaampia kuin säilykkeet. Kylmässä säässä ne säilyvät helposti hyvinä muutaman tunnin, pakkasella tietysti pidempäänkin. Pikanuudelit saavat myös eri tavalla makua, kun ne keittää kookosmaidossa. Ruoanlaittoon ei mennyt kuin vartti, mutta todella maukasta ja ruokaisaa tuli.
Coleslaw Johtajatulilla
Viime viikonloppuna oli Suomen Partiolaisten hieno johtajuustapahtuma Johtajatulet Evolla. Perjantai-iltana Vegeretki piti yhtä kymmenistä nuotioringeistä, ja illan aikana notskin äärellä kävi valtava määrä kiinnostuneita maistelemassa kasvisherkkuja.
Kalifornia-Keken kikherneburgerit
Nyt on vuorossa todellinen klassikko. Näitä burgereita on Koukkaajissa syöty jo melkein vuosikymmen. Niitä maistettuaan on moni paatunut lihansyöjä – teinistä keski-ikäiseen – todennut, että kasvisruoka voi olla todella hyvää. Kiitos kuuluu Kalifornia-Kekelle, joka esitteli ohjeen Hesarin Nyt-liitteessä vuonna 2008.
Porkkanainen soijabolo
Bolognesekastiketta on helppo varioida, kun heittää joukkoon erilaisia kasviksia. Tällä kertaa käytettiin porkkanaa ja purkkiherkkusieniä, mutta voit testailla esim. kesäkurpitsaa, lanttua tai oliiveja. Vaikka soijarouhe on edullinen ja kätevä aines, moni karsastaa sitä huonojen kokemusten takia. Soijarouhetta ei kannata laittaa liikaa, ettei mausta tule liian hallitseva. Rouhe on helpointa turvottaa suoraan tomaattikastikkeessa, jolloin se saa…
Vihikset kikhernetäytteellä
Vihis eli kasvispiirakka (esim. Hoviruoan) on huippukätevä välipala. Vihiksen väliin voi laittaa melkein mitä tahansa – esimerkiksi aikasempien ruokien jämät, jotka säilyvät jääkaapissa tai kylmällä säällä ulkona. Näin myös hävikki vähenee. Viime syksyn kämppätalkoissa syötiin perjantaina vähän tavallista monimutkaisempi ruokaisa salaatti. Sunnuntaina ennen lähtöä loput salaatit tungettiin vihisten väliin. Hyvää oli! Reseptistä voi tiputtaa aineksia…
Kermainen purjopasta
Tämä nopea ja helppo kermainen pastakastike on itse asiassa äidin vanha tonnikalapastaohje, joka on kokenut vuosien varrella lukuisia pikku muutoksia. Vegeversion voi tehdä joko soijarouheesta tai Härkiksestä. Hintaeroa on, mutta Härkiksen puolesta puhuu kivempi koostumus ja kotimaisuus.
Fetapapupata
Nyt, kun vene on telakalla, tekee mieli muistella kauden vikaa purjehdusta. Silloin tehtiin päivälliseksi fetaisa papusoosi. Ruoka syntyi nopeasti ja maistui niin kipparille kuin seikkailijoillekin.
Vegeretki muonittaa, osa 4: tahnat
Viimeiseen buffettireseptisettiin säästimme parhaat: ihanat tahnat, jotka toimivat niin leivän päällä kuin salaatin tai lämpimän ruoan kyljessäkin. Tahnat ovat todella helppoja valmistaa ja ne voi tehdä etukäteen odottamaan.
Vegeretki muonittaa, osa 3: uunijuurekset
Kun suunnittelimme seminaarin lauantai-iltaan buffetin, valitsimme lämpimäksi ruoaksi erilaiset uunijuurekset sekä kasvispihvit.
Vegeretki muonittaa, osa 2: salaatit
PäPan lippukuntaseminaarin teemana oli Ruotsi, joten meiltä muonittajilta pyydettiin lauantain päivälliseksi ruotsinlaiva-buffettia. Koska ideana oli esitellä Vegeretkeä, skippasimme kalat ja prinssinakit ja suunnittelimme tilalle 10 ruokalajin kasvisbuffetin.
Vegeretki muonittaa, osa 1: keitot
Koska haluamme levittää hyvän retkiruoan sanomaa, päätimme lähteä Koukkaaja-porukalla muonittamaan Pääkaupunkiseudun Partiolaisten lippukuntaseminaaria. Osallistujia oli yli 140, joten hommaa piisasi meidän viiden hengen tiimille.
Papunuudelisoppa
Kevytretkellä Liesjärven kansallispuistossa neljän hengen yksinkertainen ja nopea retkilounas syntyi vain neljästä raaka-aineesta. Ohjetta on helppo varioida oman maun mukaiseksi!
Tofuwokki
Syysregatan maaliintulon jälkeen tehtiin tuhti wokki, joka täytti nälkäiset tarpojanvatsat purjehduspäivän päätteeksi. Tuoreet kauden vihannekset tekevät ruoasta aavistuksen työläämmän mutta sitäkin maukkaamman – vihannesten lajeja ja määriä voi varioida fiiliksen mukaan.
Miksi Vegeretki?
Meillä partiolippukunta Korven Koukkaajissa on aina panostettu hyvään ruokaan. 2000-luvusta lähtien kasvisruoan osuus retkillä, leireillä ja purjehduksilla syötävästä ruoasta on kasvanut tasaisesti.