Teimme partiokaverin kanssa pienen arkiretken: keitimme nokipannukahvit ja kokeilimme paistaa mustikkapiirakan nuotiolla. Puuha vaati kärsivällisyyttä, mutta piirakka maistui rantakalliolla kesäiltaa ihmetellessä. Mustikkapiirakka on itseoikeutetusti Suomen luonnon päivän herkku, ja tähän reseptiin oman säväyksensä tuo pähkinätoska.
Ohje 5:lle, viisi isohkoa piirakkaa, noin 2 €/ruokailija
- 1 pkt valmista makeaa pakastepiirakkataikinaa (käytimme Kotimaista murotaikinaa)
- 5 kpl ”maksalaatikkofoliovuokia
- reilu puoli litraa mustikoita
- (1 rkl perunajauhoa)
- 40 g voita
- 1,5 dl ruskeaa sokeria
- 100 g pekaanipähkinöitä
- Jaa hieman sulanut taikina viiteen osaan. Kauli leivinpaperin välissä levyksi tai taputtele jauhoisin sormin vuokaan reunoille asti.
- Paista pohja lähes kypsäksi nuotiolla kohtalaisella lämmöllä, noin 20-30 min.
- Halutessasi keitä mustikoista hillo: sekoita kattilassa marjojen joukkoon ruokalusikallinen jauhoa ja kiehauta seos kiisseliksi.
- Kaada kiisseli (tai pelkät marjat) vuokaan ja jatka paistamista miedolla lämmöllä.
- Sulata kattilassa voi. Sekoita sokeri joukkoon ja anna seoksen kiehahtaa ja sokerin sulaa voihin kinuskimaiseksi. Kääntele pähkinät sekaan. Kaada seos piirakkavuokaan mustikoiden päälle. Paista piirakkaa vielä hetki, jos maltat.
Silloin kun nuotion teko ei esimerkiksi metsäpalovaroituksen takia onnistu, voit valmistaa piirakan kaurakeksipohjalla ja retkikeittimellä keitellen. Jos kaipaat piirakan kylkeen vaniljajäätelöä, pakkaa se hyvin viilennettyyn ruokatermokseen mukaan.
Kommentit:
”Se onnistui sittenkin!”
”Olipa rentouttava ilta”
”Älyttömän hyvää!”
Inspiraatio ohjeeseen Glorian ruoka & viinin suosikkireseptistä.
Osallistu Suomen luonnon päivän mustikkapiirakkahaasteeseen jakamalla kuvasi tai reseptisi merkittynä #luonnonpäivä #mustikkapiirakkahaaste