Vegeretki testaa: Retkikeittimet

Pääsimme valitsemaan testiin muutaman retkikeittimen kaupallisessa yhteistyössä ulkoilun asiantuntijoiksi itseään tituleeraavan nettikaupan Addnaturen kanssa! 💚 Perinteisiä trangioita meillä on partiolipukuntamme Korven Koukkaajien puolesta käytössä vino pino, mutta oli ilo päästä kokeilemaan myös muunlaisia vaihtoehtoja.

Parhaat kasvisproteiinit (päivitetty 2024)

Kasvisproteiinien suosio kasvaa jatkuvasti ja ruokateollisuus on vastannut tähän tarpeeseen! Tässä postauksessa käydään läpi vegeretkitiimin tämänhetkisiä lempituotteita, joita käytämme omassa arjessamme kasvisruokaillessa. Lisäksi seuraa muutamia esimerkkejä siitä, minkälaisissa ruuissa kyseiset kasvisproteiinit toimivat. Bon appétit! 🌱

Vegeretki testaa: vihikset

Johtajiston talviretken iltapalalle lämmitimme kämpän kaminalla erilaisia kasvispiirakoita eli vihiksiä. Moni einesvalmistaja on tuonut viime vuosina markkinoille näitä tuttujen lihapiirakoiden kaltaisia rasvaisia herkkuja, joiden kasvistäytteet vaihtelevat valmistajan mukaan. Osa piirakoista oli viiden hengen testiporukalle tuttuja, osa uusia makuelämyksiä. Maistajien mielipiteet vaihtelivat paljon, mutta lopulta inhokit ja suosikit olivat kokonaispisteissa melko samoja.

Vegeretki testaa: kasvisnakit

Vertailimme kasvisnakkeja johtajiston kuusijuhlassa. Osa yllätti meidät positiivisesti, mutta tuotteiden suolaisuus kirvoitti kommentteja. Joulukuisen illan pimeydessä emme malttaneet paistaa nakkeja nuotiolla, vaan lämmitimme ne pannulla. Osa nakeista oli niin pehmeitä, ettei niiden paistaminen olisi onnistunut tikussa. Nakit on ostettu helsinkiläisestä S-Marketista, joten niitä löytynee suurimmista ruokakaupoista.