Yhden pannun vegebolognese

Tämä ruoka on todella helppo ja nopea valmistaa, sillä ainesten pilkkomisen jälkeen kaikki laitetaan samaan aikaan kattilaan ja ruuan valmistumiseen kuluu vain pastan valmistumisajan verran aikaa. Teimme tätä herkullista bolognesea veneenohjaajakurssilla keväällä 2017, jolloin tuulet olivat niin suotuisat että pääsimme kovaa vauhtia eteenpäin ja Närpän keittiössä oli myös vauhdikasta keikkumista. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä…

Vaeltajan vuohenjuusto-tomaattipasta

Aina ei huvita napata retkelle pussipastaa. Tämä retkipasta vaatii vähän valmisteluja, mutta syntyy retkellä nopeasti – ja maistuu pussipastaa paremmalta. Kaikki raaka-aineet on ostettavissa isommista marketeista kuivattuna. Aurinkokuivattuja tomaatteja saa myös ilman öljyä muun muassa Punnitse ja Säästä -kaupasta. Verson härkäpapurouheseos on kevyt kuiva-aine, joka on syömiskypsää sellaisenaan. Sen voi siis lisätä ruokiin proteiiniksi ja…

Syksyinen sienikeitto

Ainakin eteläisessä Suomessa syyssateet ovat tuottaneet hyvän sienisadon. Parhaimmillaan metsän antimet ovat tuoreena ja tällä reseptillä kannattaakin varautua jo retkellä lähtiessä. Isomman sieniapajan sattuessa kohdalle voi suppilovahverot ja mustatorvisienet myös puhdistaa ja repiä paloiksi. Ne kuivuvat hyvin tuulettuvassa huoneessa huoneenlämmössä esimerkiksi sanomalehtien päällä noin viikossa purkituskuiviksi, kunhan muistat vaihtaa lehtiä ja tarkistaa, etteivät sienet homehdu….